Muuta en osaa sanoa tästä kirjasta.
Niin kuin kuvauksessani lukee, olen opiskellut yhteiskuntatieteitä. Opintojeni aikana tutustuin feministiseen ajattelumalliin niin ystävieni kanssa keskustelun kuin kirjallisuudenkin kautta. Luin Simone de Beavoirin Toisen sukupuolen ja Rosa Meriläisen käsikirjan feminismiin. Kävin yhden yliopisto-kurssinkin, jossa käsiteltiin feminismiä.
En ole koskaan kuitenkaan ajatellut liiemmin populaarikulttuuria feminismin kautta. En ehkä ole uskaltanut ajatella. Totta kai räikeitä epäkohtia naisten esitystavassa huomatessani jonkinlainen feministi-tutkani on välähtänyt ja ärtymys sisälläni läikähtänyt, mutta pienempiä, hienovaraisia juttuja en ole koskaan jäänyt sen tarkemmin pohdiskelemaan.
Asia muuttui kun tartuin Anu Silfverbergin tietokirjaan Sinut on nähty.
"Kirjassaan Sinut on nähty Anu Silfverberg käsittelee katseen valtaa. Kenen silmin täällä oikein ihmisiä katsotaan ja kuka tätä tarinaa oikein kertoo? Kirja haistattelee ”naiskuvauksen mestareille”, kuvaa ystävän katseen rakastavaa voimaa ja kummastelee, minkä tähden elokuvissa naiset harrastavat seksiä ihan eri tavalla kuin elämässä. Se yrittää samastua Tauno Paloon, tekee kunniaa Dingo-fanille ja liikuttuu ennennäkemättömästä tv-mainoksesta."
Kirja poistaa kyllä sellaiset suomut pois silmien edestä että oksat pois. Lukiessa pohtii, voiko enää koskaan katsoa samalla tavalla elokuvia kuin ennen. Kokeilin samana päivänä - kyllä pystyy, joskin naisia lähentelevä mies ärsyttää eri tavalla kuin aikaisemmin.
Kirjaa lukiessa huomaa, millaisia asioita on tottunut pitämään normaaleina. On ihan normaalia, että on sellaisia maailmoja joissa kaikki hahmot päähenkilönä olevaa tyttöä lukuunottamatta ovat miespuolisia ja David Bowie on peikkokuningas. Eikä sitäkään ihmettele, miten kaikki naiset ovat samannäköisiä ja huonekaluihin verrattavissa olevia The Wolf of Wallstreetissa.
Lukiessa pohtii, miten minun tähän kaikkeen pitäisi suhtautua. Pitäisikö tukea osoittaakseen mennä katsomaan nimenomaan naisohjaajien tekemiä elokuvia? Mikä on taiteen maailman logiikka? Eikö taidetta ja poliittisuutta pidä sekoittaa toisiinsa?
Olen lukenut tämän vuoden aikana paljon feminismiä käsittelevää kirjallisuutta. Tykkäsin tästä kirjasta siitä, että siinä analysoitiin paljon populaarikulttuurin tuotoksia ja osoiteltiin sillä tavoin konkreettisilla esimerkeillä miten sovinismi ilmenee elokuvamaailmassa ja kuinka rajattu rooli naisella on elokuvissa usein ollut. Silfverberg on selkeästi tehnyt paljon tutkimustyötä kirjan eteen.
Kirjaa lukiessa alkaa pohtia, kuinka elokuvat ja tv-sarjat ovatkaan vaikuttaneet siihen, kuinka itsensä on nähnyt ja näkee. Mikä elokuvissa näytetään naisen roolina, mikä tavoiteltavana. On kylmäävää miettiä, millaisten elokuvien ja tv-sarjojen keskellä meidän ikäpolvemme ja sitä vanhemmat polvet ovatkaan eläneet. Esimerkiksi Silfverberg mainitsee yhden 80-luvun "hyvän mielen elokuvan", jossa kasuaalisti käytetään juovuksissa olevaa naista seksuaalisesti hyväksi.
Kirjassa käydään läpi Silfverbergin omia kokemuksia katsojana, mikä saa pohtimaan, kuinka itse olen ajatellut elokuvia katsellessani. Onko joku sivuroolissa ollut naispuolinen henkilö ollut suosikkini? Olenko voinut samaistua päähenkilöön? Miten näiden elokuvien katsominen on vaikuttanut minä-kuvaani ja siihen, millaisia asioita olen pitänyt itselleni mahdollisena?
Kirjaa lukiessa huomaa ikäeromme. Silfverberg on syntynyt 1974, minä 1990-luvulla. Koen eläneeni vapautuneemmassa maailmassa, jossa tytöt ovat hyvin voineet soittaa rockbändissä (kiitos Tiktak) tai pelata jalkapalloa. Joissain kohdissa tuntuu, että kirjoittajan tuohtumus on ylimitoitettua tai onni Frozenin Elsasta liiallista. Itse olen kasvanut Spice Girlsien, Prätkähiirien Santun ja Powerpuff girlsien maailmassa, jossa Tarja Halosesta oli tulossa presidentti. 20 vuoden ikäero huomioon ottaen nämä reaktiot muuttuvat ymmärrettävimmiksi.
Silmiä avaava kirja, jossa oli paljon mielenkiintoisia ja syvällisiä havaintoja populaarikulttuurista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti