Innostuin hetkellisesti elämäkerroista. Ahmaisin hetkessä Michel Obaman "Minun tarinani" ja kolmen suomalaisen miespoliitikon tarinat yhdessä rykäyksessä. Sen jälkeen tuntui, että olisi aika taas lueskella jotain muuta kuin elämänkertoja ja tartuin Sofia Pekkarisen kirjaan Luna 2.0.
Kun olin opiskelija, tykkäsin lukea kevyitä viihdekirjoja. En viitsinyt rasittaa itseäni tiukoilla elämäkerroilla tai tiiliskivin paksuisilla klassikoilla, opiskeluissa kun oli tarpeeksi tiukan asia omaksumista. Tykkäsin Sophie Kinsellan himoshoppaajan päiväkirja - sarjasta, joka oli hyvin oivallisesti kirjoitettua viihdettä. Vaikka itse olen aika ekohenkinen ihminen, pidin kirjan päähenkilöstä, joka oli kuvattu sympaattisella tavalla.
On ollut vaikeaa löytää hyviä viihdekirjoja, joissa ei toistuisi liiaksi samat elementit tai jotka olisivat oikeasti viihdyttäviä. Kirjojen juonet ovat myös toisinaan tökerösti kirjoitettuja ja sitä miettii niitä lukiessaan, lopettaisiko kirjan kesken. Toisinaan kirjan päähenkilö on kirjoitettu niin ärsyttäväksi ja epäsamaistuttavaksi, että kirjasta on vaikeaa pitää sen takia.
En tiedä, mitkä ovat chick lit - genren kriteerit, mutta Sofia Pekkarisen kirjaa Luna 2.0 voisi kai pitää genreen kuuluvana. Kirjan takakannessa puhutaan viihdekirjasta, joten vähintään sinä kirjaa voi pitää, mikäli chick lit - genren kriteerit eivät täyty.
Tammen sivulla kirjaa kuvataan näin: "Sofia Pekkarisen hersyvä viihderomaani kuvaa totuutta kaihtamatta nuoren naisen kamppailua rakkauden janon, epärealististen ihanteiden ja omien haaveiden aallokossa."
Kirja ei tipu yllämainittuihin viihdekirjallisuuden sudenkuoppiin. Päähenkilö ei ole ärsyttävä, kirjan tilanteet ja kuvaukset tuntuvat aidoilta ja loppuratkaisu on yllättävä. Ajankohtaisuutta saadaan osuvilla yksityiskohtien kuvauksilla, kuten tällaisilla:
"Anton vastasi nopeasti hymyyni ja käänsi sitten katseensa takaisin TV-ruutuun kun suoratoistopalvelun mainokset päättyivät ja Kuronen jatkoi julkisuuden alttarille uhrautuneiden pariskuntien hiillostamista".
Pidin kirjassa myös siitä, että vaikka siinä käsitellään miessotkuja, on kirjassa myös kyse muusta. Kirjassa keskeisessä roolissa on myös Lunan projekti tulla timmimmäksi, jota kuvataan erittäin tarkasti ja aidontuntuisesti. Tammen sivuilta selviää, että kirjailija on itse kisannut Body fitness-kilpailuissa joten ilmankos.
Pidin siitä, että kirja sijoittui Helsinkiin, koska olen vuosi vuodelta ihastunut enemmän kaupunkiin. Mielestäni kirja oli sopivan "pehmeää höttöä", mutta ei ärsyttävällä tavalla. Kirjan loppupuolella on kuvattu myös varsin ihastuttava mummo hahmo.
Kirja oli mielestäni hyvä julkaisu omassa genressään ja siinä oli hyviä ajankohtaisia havaintoja esimerkiksi sosiaalisen median käytöstä. Kirja on rento ja hyvänmielen kirja, joka sopii viihdettä kaipaaville. Jos olet lukenut kirjan, mitä tykkäsit? Entä olisiko suosituksia hyvistä viihdekirjoista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti