Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 8. toukokuuta 2021

Ismo & Angelika Leikola: Suo, kuokka ja Hollywood


Äänikirja-palvelun etusivulle lävähti joitain viikkoja sitten Ismo Leikolan naamalla varustettu elokuvamaisen kohtalokas kirjan kansi, jossa luki suurin kirjaimin "Suo, kuokka ja Hollywood".  Ajattelin ensin, että en klikkaa, en lue. Kyllähän minä Amerikan tiedän, olen asunut siellä jo pari kesää ja kuuleehan Amerikan ihmeellisyyksiä jo muutenkin riittämiin.

Päivät vierivät eteenpäin ja yhä kirja tönötti palvelun etusivulla, korkea arvosana vieressä killuen. Vilkaisin sitten kirjan kuvausta ja päätin, että jos nyt hiukan kuuntelisi. Jos tuntuu, että jutut ovat liian tuttuja niin voihan sitä aina lopettaa kesken.

Tiivistettynä voi sanoa, että kirja kertoo Ismon ja Angelikan elämästä Los Angelissa viihde-elämän pyörteissä. Käsitellyiksi tulee niin jokapäiväisen elämän hankaluudet kuin viihde-maailman sudenkuopat. Mukana kulkee myös purentavikainen sekarotuinen chihuahua, joka tuo oman hauskan mausteensa kirjan kerrontaan. 

Kirja käsittelee myös Yhdysvaltojen omituisuuksia ja suoraan sanottuna typeriä vanhanaikaisia käytäntöjä sekkivihoista tähtitaivaallisen kalliiseen terveydenhuolto-järjestelmään. Kirjan lukijana on Ismo itse, mistä tulee sellainen olo kuin Ismo olisi olohuoneessa itse kertomassa minulle matkaansa kuin yhdelle ystävistään. 

Kirjaa on ollut kirjoittamassa Ismon vaimo Angelika. Kirjaa lukiessa selviää, kuinka merkittävä rooli hänellä on ollut Ismon menestyksen takana. Angelika on tsempannut ja auttanut juttujen kehittelyssä ja hoitanut järjestelmällisesti käytännön juttujen järjestelyä, joka ei ole Ismolle ominaista. Lukiessa tulee olo, että tosiaan behind every great man is a great woman sanonta pitää Ismon kohdalla paikkaansa. Hieno juttu!

Kirjaa lukiessa on inhottavaa lukea, kuinka Suomessa Angelika on sivuutettu bisnes-keskusteluissa kun taas Amerikassa hän on saanut VIP-kohtelua ja hänen mielipiteitään on erikseen kysytty tapaamisissa. Leikolat nostavat esiin kuinka Amerikassa on tapana puhua "voimapareista" eli "power couple:ista", mutta tätä termiä ei Suomessa tunneta.

Moni asia kirjassa on tuttua juttua - kuten amerikkalaisen terveydenhuoltojärjestelmän typeryydet - mutta pieni kertaus ei näissä asioissa haitannut ja uusia sävyjä keskusteluun toi Leikoloiden omakohtaiset kokemukset asioista. Niin kuin Ismon komiikastakin huomaa, hän tekee tarkkanäköisiä havaintoja asioista ja tämä kyky näkyy teoksessa. Mietin kirjaa lukiessa, että ehkä Ismo on tarkkaillut näitä asioita hakeakseen materiaalia komiikkaansa, mutta koska kaikesta ei ole saanut riittävän hauskan kuuloista settiä on hän päättänyt hyödyntää niitä kirjassaan. 

Ismosta piirtyy kirjan myötä hyvin sympaattinen kuva. Hänellä vaikuttaa olevan selkeät elämänarvot ja hän todella rakastaa komiikan tekemistä. Huomaa, että hän on fiksu ja luonteeltaan varsin analyyttinen. Huomaa myös, että hän arvostaa paljon vaimoaan. Kirjaa lukiessa tuli sellainen olo, että kuva oli jo kiiltokuvamaisen hyvä - kai siinä Ismossa jotain huonoja ja ei-niin mairittelevia puolia täytyy olla? 

Kirjassa paljastetaan henkilökohtaisia asioita parin arjesta, ajatuksista ja arvoista, mutta on selkeästi asioita, jotka on päätetty pitää yksityisinä. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi Ismon poliittiset mielipiteet ja tienestit Amerikassa. Kirjaa lukiessa tulee selväksi, että näitä on Ismolta kyllä paljon udeltu vuosien varrella, eikä aina niin kovin tahdikkaalla tavalla.  

Kirja toimii mielestäni erityisen hyvin äänikirja. Pölyt saivat kyytiä, kun vetelin menemään ympäri asuntoa rätin kanssa tätä kirjaa kuunnellessa. Mikäli elämänmeno Amerikassa kiinnostaa ja kaipaa jotain kevyempää, joskin myös faktaa sisältävää luettavaa, kannattaa kurkata.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Elina Kilkku - Täydellinen näytelmä

Kustantamo Bazar kuvailee kirjaa näin nettisivuillaan: "Täydellinen näytelmä on railakkaan liioitteleva romaani yksinhuoltajuuden haast...