Sofia Pekkarinen - Luna 2.0

Innostuin hetkellisesti elämäkerroista. Ahmaisin hetkessä Michel Obaman "Minun tarinani" ja kolmen suomalaisen miespoliitikon tarinat yhdessä rykäyksessä. Sen jälkeen tuntui, että olisi aika taas lueskella jotain muuta kuin elämänkertoja ja tartuin Sofia Pekkarisen kirjaan Luna 2.0.

Kun olin opiskelija, tykkäsin lukea kevyitä viihdekirjoja. En viitsinyt rasittaa itseäni tiukoilla elämäkerroilla tai tiiliskivin paksuisilla klassikoilla, opiskeluissa kun oli tarpeeksi tiukan asia omaksumista. Tykkäsin Sophie Kinsellan himoshoppaajan päiväkirja - sarjasta, joka oli hyvin oivallisesti kirjoitettua viihdettä. Vaikka itse olen aika ekohenkinen ihminen, pidin kirjan päähenkilöstä, joka oli kuvattu sympaattisella tavalla. 

On ollut vaikeaa löytää hyviä viihdekirjoja, joissa ei toistuisi liiaksi samat elementit tai jotka olisivat oikeasti viihdyttäviä. Kirjojen juonet ovat myös toisinaan tökerösti kirjoitettuja ja sitä miettii niitä lukiessaan, lopettaisiko kirjan kesken. Toisinaan kirjan päähenkilö on kirjoitettu niin ärsyttäväksi ja epäsamaistuttavaksi, että kirjasta on vaikeaa pitää sen takia. 

En tiedä, mitkä ovat chick lit - genren kriteerit, mutta Sofia Pekkarisen kirjaa Luna 2.0 voisi kai pitää genreen kuuluvana. Kirjan takakannessa puhutaan viihdekirjasta, joten vähintään sinä kirjaa voi pitää, mikäli chick lit - genren kriteerit eivät täyty. 

Tammen sivulla kirjaa kuvataan näin: "Sofia Pekkarisen hersyvä viihderomaani kuvaa totuutta kaihtamatta nuoren naisen kamppailua rakkauden janon, epärealististen ihanteiden ja omien haaveiden aallokossa."

Kirja ei tipu yllämainittuihin viihdekirjallisuuden sudenkuoppiin. Päähenkilö ei ole ärsyttävä, kirjan tilanteet ja kuvaukset tuntuvat aidoilta ja loppuratkaisu on yllättävä. Ajankohtaisuutta saadaan osuvilla yksityiskohtien kuvauksilla, kuten tällaisilla: 

"Anton vastasi nopeasti hymyyni ja käänsi sitten katseensa takaisin TV-ruutuun kun suoratoistopalvelun mainokset päättyivät ja Kuronen jatkoi julkisuuden alttarille uhrautuneiden pariskuntien hiillostamista". 

Pidin kirjassa myös siitä, että vaikka siinä käsitellään miessotkuja, on kirjassa myös kyse muusta. Kirjassa keskeisessä roolissa on myös Lunan projekti tulla timmimmäksi, jota kuvataan erittäin tarkasti ja aidontuntuisesti. Tammen sivuilta selviää, että kirjailija on itse kisannut Body fitness-kilpailuissa joten ilmankos. 

Pidin siitä, että kirja sijoittui Helsinkiin, koska olen vuosi vuodelta ihastunut enemmän kaupunkiin. Mielestäni kirja oli sopivan "pehmeää höttöä", mutta ei ärsyttävällä tavalla. Kirjan loppupuolella on kuvattu myös varsin ihastuttava mummo hahmo. 

Kirja oli mielestäni hyvä julkaisu omassa genressään ja siinä oli hyviä ajankohtaisia havaintoja esimerkiksi sosiaalisen median käytöstä. Kirja on rento ja hyvänmielen kirja, joka sopii viihdettä kaipaaville. Jos olet lukenut kirjan, mitä tykkäsit? Entä olisiko suosituksia hyvistä viihdekirjoista?

Outi Mäkinen - Karu planeetta

Mäkisen kirja kertoo rakkaudesta haaveilevasta yli 30-vuotiaasta naisesta, joka ei sovi median tyrkyttämän Sex and the city - sinkun malliin. Kirja on autofiktiivinen ja kertoo yhden naisen elämänpolun lyhyistä romansseista häilyviin heiloihin kuin etsien vastausta kysymykseen, kuinka nainen on jäänyt sinkuksi. Kirjaa tiputtelee vertauksia elokuvista ja muista populaarikulttuurin tuotteista ja käsitellyksi tulee niin Bridget Jones kuin Simpsoneiden hullu kissanainen. 

Kirjassa teemaa käsitellään myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Analysoitavaksi päätyy niin Antti Rinteen möläytys synnytystalkoista kuin Helsingin Sanomien artikkeli naisista, jotka jäävät häilyviin suhteisiin, joissa on läheisyyttä muttei lupauksia. 

Elin itse nelisen vuotta sinkkuna, joten kirjassa on paljon minua koskettavia kohtia. En itsekään tiennyt kuinka asemoida itseni siihen kuvaan, mitä yhteiskunnassa sinkuista annettiin. Elin loppujen lopuksi aika rauhallista elämää, enkä sellaista hienoa glamourin säihkettä pursuavaa elämää kuin vaikka Carrie, Samantha, Charlotta ja Miranda. 

Minulla on ollut samoja käytännön ongelmia kuin kirjan päähenkilöllä - on harmittanut, kun hotellihuoneet olisi ollut kannattavampaa varata kahdelle ja yksin elokuvassa käymisessä on jotain haikeaa. Yhtä syvälle surun alhoon en ehtinyt sinkkuuteni aikana tippumaan kuin kirjan päähenkilö,  mutta joihinkin kohtiin voin - ja yhä voin - yksinasuvana, joskin en sinkkuna, samaistua. 

Kirja on täynnä oivaltavia ja tarkkanäköisiä havaintoja. Tässä niistä muutamia: 

"Ikisinkkuuteen liittyy korostunut tunne ajankulun vääjäämättömyydestä - taas joulu, taas uusi vuosi, taas syntymäpäivä - ja vieläkin olen yksin. Paitsi että aika kuluu liian nopeasti, se valuu hukkaan. Ajan hukkaan valumisesta taas syyttää itseään."

"Sinänsä tärkeä huomio siitä että sinkkukin voi olla onnellinen saa minut tahtomattakin kokemaan painetta tyytyä tilanteeseeni ja häpeää kaipuuni voimakkuudesta. Olisihan huomattavasti miellyttävämpää voida luetella ihmettelijöille itsevarmana sinkkuuden hyviä puolia kuin hymistä ja selitellä ja pelätä vahingossa paljastavansa miten pohjatonta surua sen vuoksi kantaa."

"Joissa sinkkuus esitetään jännittävänä ja hauskana. Sinkkunainen pui suhteitaan ja raportoi seksielämäänsä humoristisesti. Liitelee perhosen lailla treffeiltä toisilta. Paneskelee milloin ketäkin ja puhuu kohtaamistaan miehistä kepeästi kuin hekään eivät olisi aivan kokonaisia, monimutkaisia, tunteita kokevia ihmisiä. Tuntuu, että sinkulle on tarjolla tasan kaksi vaihtoehtoista identiteettiä - säälittävä elämässä epäonnistuja tai vallaton seikkailija." 

Kirjasta huokuu se, kuinka populaarikulttuuri ja yhteiskunnallinen keskustelu vaikuttavat sinkkuuden kokemukseen ja siihen, miten sinkkuuteen suhtaudutaan. Kirja tuo hyvin esiin sen, kuinka surullista ja haikeaa sinkkuaika voi olla, eikä pelkästään seikkailua ja upeaa vapautta tehdä mitä tahtoo niin kuin se usein näytetään. 

Uskon, että monet samassa elämässä tilanteessa olleet ja olevat voivat samaistua kirjaan. Toisaalta erilaisessa elämäntilanteessa olevat voivat saada joko helpotuksen tunnetta - huh onneksi en ole sinkku - tai vähintäänkin kurkkauksen siihen, millaista sinkkuelämä useille oikeasti on kaikkeen säihkeen ja glamourin sijaan ja ehkä osaavat ottaa asian huomioon seuraavan kerran sinkkukaverin kanssa jutellessaan.  

Mitä sinä tykkäsit kirjasta? 

Kuva kirjan kannesta on Otavan sivuilta. Kuva naisesta avaruudessa olen itse piirtänyt kirjan inspiroimana. 

Arvostelu